Sairion päiväkoti – Kohti kestävän elämäntavan luontopäiväkotia

on

Sairion päiväkoti on ottanut pieniä askeleita lukuvuoden 2019-2020 aikana kohti kestävän elämäntavan luontopäiväkotia yhtenä Opitaan luonnossa, opitaan luonnosta hankkeen kohteena.

sai2

Päätimme aloittaa toimintaa ”kahdesta suunnasta”.

Olemme pohtineet henkilökunnan kanssa hieman omaa luontosuhdetta, mietitty arvoja ja parissa koulutustilaisuudessa ollaan tutustuttu kestävän elämäntavan peruskäsitteisiin. Näin ollen olemme saaneet tietoa kestävästä elämäntavasta, joka antavat lisää merkityksellisyyttä lasten kanssa tehtävälle kestävän elämätavan työlle.

Olemme siirtyneet myös suoraan toimintaan lasten kanssa. Koko lukuvuoden kestävänä isompana teemana on ollut päiväkodin pihasta poistuminen retkille lähiympäristöön. Tämä on ollut tavoitteena, koska monipuolisen toimintaympäristön avulla lapset luovat suhteen omaan ympäristöön ja luonnossa liikkuessa rakentavat positiivista luontosuhdetta. Positiivinen luontosuhde ja ympäristösuhde on pohja lasten kestävälle elämäntavan muodostumiselle ja pohja myös lasten muulle kokonaisvaltaiselle kehittymiselle.

Lisäksi päiväkodissa ollaan tutustuttu mm. kierrättämiseen lasten kanssa. Kettusten ryhmässä oli jonkin aikaa hittipelinä kierrätykseen liittyvä peli, jota innolla pelailtiin.

Vanhemmille tehdyn kyselyn perusteella lapsille on vuodesta jäänyt mieleen retket Aulangon metsiin, joista on kerrottu kotona tarinoita. Kuusivanhuksen halaamiset, evästelyt, junien seuraaminen ”junapuistossa” ovat muistoja, joita on jäänyt lasten mieliin tältä vuodelta.

sai

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s